LUONNONKUKKIA

Hei lapset!

Eräänä päivänä menin aivan päästäni sekaisin, kun olin niityn laidalla kävelemässä. Olin juuri mennyt kissankellon ohitse ja ihastellut sen kauniita kukkia. Tulin toisen kukan luokse, kun mukanani ollut Masa Muurahainen totesi, että siinäpä kaunis päivänkakkara. Minä olin aivan ihmeissäni, sillä luulin, että kaikkia kukkia kutsutaan kissankelloiksi!

Voisitteko auttaa minua ja tutkia, minkä nimisiä ja näköisiä kukkia on olemassa? Minä tiedän ainakin sellaisen valkoisen ja sinisen, mutta onko kumpikaan niistä oikeasti kissankello?

T: Mauri Mato

Tausta  

Suomen luonnonkukkien päivää vietetään juhannusta edeltävänä sunnuntaina. Suomen kansalliskukka on kielo. Suomen luontoon on levinnyt puutarhoista vieraslajeja, jotka vievät elintilaa kotoperäisiltä lajeilta. Esimerkiksi komealupiini on levinnyt monin paikoin ja syrjäyttänyt niittykasveja. Useat uhanalaiset kukkakasvit kasvavat kedoilla ja niityillä, joita on viime aikoina alettu aktiivisesti hoitaa. Uusia ketoja ja niittyjä perustamalla voidaan suojella häviämässä olevia kasveja ja kasveja tarvitsevia eläimiä, erityisesti perhosia. 

Tavoite 

Harjoitella havaintojen tekemistä ja yhteistyötä. 

Työohje 

  1. Kuinka monta kukkaa tunnette nimeltä? Tehkää retki lähialueelle ja etsikää luonnonkukkia. Missä eri paikoissa olette nähneet kukkia kasvamassa? 
  2. Kuvatkaa löytämänne kukat ja laittakaa ylös niiden kasvupaikka. 
  3. Miten voisitte tunnistaa löytämienne kukkien lajeja? Löysittekö lajeja, jotka olivat teille uusia? 
  4. Laittakaa ottamanne kukkien kuvat seinälle ja tehkää kukkien tunnistustehtävä vanhemmille.  
Luontotehtävät, Varhaiskasvatus
Teema: lähiympäristö
Kesto: 120 min -
Näitä tarvitset: Kamera

TAKAISIN